Säästöjä vääristä paikoista
Kirkkonummen kunnanvaltuusto on joulukuun kokouksessa päättänyt lopettaa kotihoidon tuen kuntalisän. Tuen maksaminen päättyy 1.3.2021. Kotihoidon kuntalisää saanut perheet, joissa alle kaksivuotiasta lasta hoidetaan kotona, päivähoidon sijaan. Päätös tulee aikaistamaan alle kaksivuotiaiden siirtymistä päivähoitoon ja entistä useampi päätyy päiväkotiin alle yksivuotiaana.
Kysymys, siitä onko pienen lapsen paras paikka päivähoidossa vai kotona jakaa niin vanhempia kuin asiantuntijoitakin, vaikka tuoreen tutkimuksen mukaan varhain aloitettu päivähoito voi mm. lisätä lapsen aggressiivisuutta. Yhtä oikeaa vastausta ei ehkä edes ole. Lapsesta, perheestä ja hoitopaikasta riippuen päivähoito voi olla hyvä tai huono ratkaisu. Asiassa on kuitenkin muitakin puolia.
Kuntalisän poistaminen kaventaa perheiden valinnan vapautta siitä mikä heille ja heidän lapselleen on sopivin ratkaisu. Entistä useampi lapsi päätyy päivähoitoon jopa alle vuoden ikäisenä, mikä kuormittaa myös päivähoitoa. Sen lisäksi, että erittäin pienen siirtyminen päivähoitoon on stressaavaa lapselle, hoitajille on haastavaa, kun tarharyhmään tulee lapsia, jotka eivät vielä kävele tai ole tarhan yhden päiväunien rytmissä. Nämä erittäin pienet lapset myös sitovat lähes kokonaan yhden hoitajan, jolle on oikeasti mitoitettu kolme muutakin hoidettavaa. Liian pieni hoitajien määrä myös kuormittaa ryhmän muita, itsekin pieniä, lapsia.
Kuntalisän leikkausta perustellaan säästöllä. Kirkkonummi-lisää on 2020 saanut noin 250 lasta. Tuen määrä on ollut 150 euroa kuussa. Fakta kuitenkin on, että päivähoitoa ei alle kaksivuotiaalle järjestetä sillä rahalla mikä tässä säästetään per lapsi. Helsinki ja Espoo ovat ilmoittaneet laskuissaan päivähoidon todellisen kustannuksen: Espoossa hinta on alle 3-vuotiaalla yli 1100 euroa per lapsi. Kirkkonummi tuskin järjestää päivähoitoa merkittävästi Espoota halvemmalla. Kirkkonummi-lisän leikkauksella säästetään 150e/lapsi/kk. Korkeimmassa maksuluokassa olevat vanhemmat maksavat täysipäiväisestä päivähoidosta 288e; tyypillisesti kuitenkin lapsia pidempään kotihoitavat pienituloiset, joiden päivähoitomaksu on tuon summan alle. Saako Kirkkonummi järjestettyä alle 438e täysipäiväisen alle 3v hoidon? Tuskin. Kuka tästä muutoksesta hyötyy?
Nyt koitettiin mielestäni säästää väärästä paikasta. Toivon, että tulevaisuudessa Kirkkonummella tehdään kestäviä ratkaisuja, jotka huomioivat pienten lasten yksilölliset tarpeet ja perheiden erilaiset tilanteet -ja joilla OIKEASTI SÄÄSTETÄÄN.
#kotihoidonkuntalisä #kirkkonummi #säästöjävääristäpaikoista #kestävätratkaisut #valinnanvapaus