Kiristyvät EU-velvoitteet edellyttävät fiksua politiikkaa

Viime viikolla on uutisoitu "pakkoremontteja" tuovasta rakennusten energiatehokkuusdirektiivistä EPBD:stä (Energy Performance of Buildings Directive). Euroopan parlamentti hyväksyi EPBD:tä koskevan esityksen tiistain 14.3. äänestyksessään 343 puolesta, 216 vastaan ja 78 poissa. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivillä säädellään rakennetun ympäristön energiatehokkuutta.

EPBD:n valmistelu jatkuu eikä unionin jäsenmaiden yhteinen neuvosto ole vielä hyväksynyt direktiiviluonnosta. Neuvoston käsittelyn jälkeen siirrytään ns. kolmikantaneuvotteluvaiheeseen, jossa Euroopan Parlamentti, Euroopan Komissio ja Neuvosto neuvottelevat yhteisestä kannasta erilaisten esitysten yhdistämiseks ja yhteensovittamiseksi. Näin syntyy lopullinen direktiivi.

Suomelle tämä on aivan ehdoton vaikuttamisen paikka. Oman käsitykseni mukaan meillä on erittäin osaava virkakunta kansallista vaikuttamistyötä tekemässä. Neuvottelutilanne on haastava. Olemme pienenä jäsenmaana hyvin erilaisessa tilanteessa kuin suuri osa muista unionin jäsenmaista. Suomessa on kylmän ilmaston ja pitkän rakennussääntelyn vuoksi aivan toisenlainen energiatehokkuuden taso rakennuksissa kuin Keski-Euroopassa.

Nyt päätettävänä ollut rakennusten energiatehokkuusdirektiivi eli EPBD menee helposti sekaisin energiatehokkuusdirektiivin (EED, Energy Efficiency Directive) kanssa. Energiatehokkuusdirektiivissä säädetään jäsenmaiden energiatehokkuustavoitteista ja toimenpiteistä laajemmin. Se siis koskee paljon muutakin kuin rakennuksia. Myös EED on revisiossa eli olemassa olevaa direktiiviä ollaan päivittämässä. EED:n valmistelu on selvästi EPBD:tä pidemmällä.

Euroopan parlamentin, Komission ja Neuvoston kolmikantaneuvotteluissa energiatehokkuusdirektiivistä saavutettiin sopu perjantaina 17.3.2023. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) mukaan "energiatehokkuusdirektiivin sopu voi vaarantaa yhteiskunnan ja teollisuuden sähköistymisen. Direktiivissä vuodelle 2030 asetettu energian loppukulutuksen sitova vähentämistavoite voi vaarantaa vuoden 2035 ilmastotavoitteen saavuttamista. Suomi olisi kaivannut lisää joustoa energiankulutuksen vähentämiseen. Suomi on neuvotteluiden aikana esittänyt kritiikkiä siihen, että energiatehokkuusdirektiivin ja tavoitteiden tulee kannustaa energian kulutuksen vähentämisen sijaan ensisijaisesti todelliseen energiatehokkuuteen."

EU:n yhteiset tavoitteet ovat hyvä asia, kunhan toimeenpano kansallisesti tarkoituksenmukaisella tavalla mahdollistetaan. Toivottavaa olisi vaihtoehtoisten menettelyjen salliminen jäsenmaille. Suomessa monet ratkaisut perustuvat pakkokeinojen sijaan vapaaehtoisuuteen. Näin on ollut pitkään myös energiatehokkuudessa. Suomi täytti edellisellä energiatehokkuusdirektiivin velvoitekaudella (2014–2020) energiansäästövelvoitteensa. Merkittävä osa säästöistä saatiin vapaaehtoisten energiatehokkuussopimusten puitteissa. Sopimuksilla yritykset ja kunnat vapaaehtoisesti toteuttavat energiatehokkuustoimia ja raportoivat niistä. Energiatehokkuusdirektiivin päivityksen tuoma energiansäästövelvoite jaksolla 2024–2030 edellyttää Suomelta uutta energiansäästöä joka vuosi 3,9 terawattituntia. Luku on suuri. Koko Suomen energiankäyttö vuodessa on noin 87 terawattituntia. Käytännössä kiristyvät velvoitteet tarkoittavat, että energiaa tulee säästää karkeasti 200 000 omakotitalon vuosikulutuksen verran joka vuosi.

EPBD- ja EED-direktiivit tulevat toimeenpantaviksi seuraavalla hallituskaudella. Toimeenpano ja tavoitteiden saavuttaminen edellyttää usean yhteiskunnan eri sektorin yhteistyötä niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Meidän pitää yhdessä löytää ratkaisut siihen, miten uusiin velvoitteisiin pystytään parhaiten vastaamaan. Tähän tarvitaan ymmärrystä ja osaamista myös seuraavassa eduskunnassa. Ellemme Suomena tee mitään, EU:n asettamat tavoitteet tulevat kalliiksi ja vaarantavat sähköistymisen ja vähähiilisyystavoitteen saavuttamisen. Yhteiskunnan vähähiilistyminen, joka vihreänä siirtymänäkin tunnetaan, synnyttää investointien kautta kasvua, tuo vientimahdollisuuksia, uusia työpaikkoja ja verotuloja hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden rahoittamiseksi. Siksi tarvitsemme järkevän toteutuksen vihreään siirtymään ja tähän tarvitaan fiksuja päättäjiä.